Uudelleensyntymä

Moi. 

Mun nimi on Olivia tai nukkemaailmassa sama ilman O:ta, Livia, ja tää on mun nukkeblogi, jota pidin teininä monta vuotta lähinnä just omaksi ilokseni, kun kerran tykkäsin esitellä mun hyvin suloisella tavalla keskinkertaisia kirjoitus -ja kuvaustaitoja. Melko keskinkertainen mä luulen olevani näissä edelleen, mutta nykyään vaan monta vuotta vanhempi. Nukkeharrastus alkoi kohta 11 vuotta sitten ja taitaa tää blogikin siis olla jo reilu 10-vuotias. Kaikki todisteet tästä ajasta on kuitenkin nyt arkistoitu, vaikka komedia-arvon vuoksi haluan kyllä jossain kohtaa esitellä pieniä pilkahduksia sieltä sun täältä – eipä sillä että kukaan niitä olis täällä katsomassa. 

Oon viime päivät kunnostanut tätä blogin heikosti aikaa kestänyttä ulkoasua ja käynyt samalla mun seuraamia blogeja läpi siinä toivossa, että löytäisin jotain elon merkkejä mun puolitutuista tai edes jostain toisesta harrastajasta, mut kovin moni niistä tuntuu kokeneen saman kohtalon kuin tää mun blogi; tyhjennettyjä tai tuuliajolle jotain puoli vuosikymmentä sitten jätettyjä. Jos täällä (tätä postausta lukemassa tai nukkeblogimaailmassa ylipäätään) on vielä ketään, signaloikaa ihmeessä teidän olemassaolosta, mä jatkan etsimistä sillä välin.

Tervetuloa nyt kuitenkin mun blogin raunioihin seuraamaan tätä pientä uudelleensyntymää. :)

Nukkeja mulla on tosiaan kolme: kaksi Pullipia (Merl ja Romantic Alice) ja Dal (Loa). On niillä joskus ollut nimetkin, mutta ne on tällä hetkellä vielä, hmm, käsittelyssä. Palaan niihin jos mun pieni elvytetty harrastus tästä ottaa tuulta siipiensä alle. 

Mikä sitten muuttui? Mikä sai mut kaivamaan kertaalleen jo hylätyn projektin täältä internetin perältä? Mulla piti olla kauhean produktiivinen kesä; piti edistää laahaavia opintoja ja puurtaa muutamassakin eri työssä, mutta toisin kävi ja nyt yritän sairaslomalla etsiä itseäni kun kaikki tutut aktiviteetit on jääneet tavoittamattomiin. En kuitenkaan oikein osaa sairastaa ja vaan olla, joten loogisesti lähdin kaivamaan mun vanhoja harrastuksia, nukkeja, kameraa ja sulkakynää (tai näppäimistöä, mut se ei kuulosta niin hienolta) mun kaappien perältä, ja näin mä löysin itseni ensin nuket ja kamera kainalossa lähimetsästä ja lopulta kirjoittamasta tänne. Oon kaivannut tällasta kirjoittamista ja oon kaivannut tätä tunnetta siitä, että mulla on oikeasti paloa tehdä jotain.

Pakko myöntää että pitkästä aikaa nukkejen kuvaaminen tuntu samaan aikaan tosi hassulta ja ihan siltä kuin olisin palannut kotiin. Voin oikeastaan valittaa vaan siitä, miten kömpelöltä tuntui kyykätä tuolla mättäillä ja koettaa asetella nukkeja fiksusti. Tää postaus ei siis missään nimessä sisällä mun parhaita tuotoksia, mut jostain on aina pakko aloittaa.

Mitä tää nyt sitten tarkoittaa ja miltä tän blogin tulevaisuus näyttää? Mä en tiedä. :D Koetan etsiä jotain rutiinia kirjoittamiseen ja valokuvaamiseen, joten toistaiseksi mä osaan taata ainoastaan tällasta vähän päiväkirjamaista höpöttelyä ja kuvia mun nukeista. Mä suhtaudun tähän vähän sellasena puolijulkisena harrastuspäiväkirjana, mutta aika näyttää sit mitä tästä lopulta tulee vai tuleeko yhtään mitään.

Jos kukaan tätä lukee, haluan kiittää kärsivällisyydestä ja pyytää anteeksi mun sohjoisia aivoja ja kuvia, joita oon tähän postaukseen valuttanut. Kyllä tää tästä ehkä selkeytyy vielä. :')